Jos olet luova kirjoittaja ja olet käyttänyt 16Personalities-näkökulmaa ymmärtääksesi paremmin itseäsi sekä ystäviäsi, läheisiäsi, opiskelutovereitasi tai työkavereitasi, olet ehkä miettinyt, voisinko hyödyntää näitä ideoita kirjoittamisessani?
Jos ajatus on käynyt mielessäsi, jatka lukemista – tämä artikkeli on sinua varten! Tässä kuusiosaisessa sarjassa ”Persoonallisuusteoria fiktiossa” tutkimme, kuinka meidän persoonallisuusteoriaa voi käyttää fiktiivisissä hahmoissa: miten siitä löytyy pohja syville ja uskottaville hahmoille, motivaatioiden ymmärtämiseen sekä vivahteikkaiden pahisten luomiseen.
Ensiksi otetaan tarkasteluun yksi keskeinen kysymys: Mikä tekee fiktiivisestä hahmosta mieleenpainuvan ja kiehtovan?
Miksi hahmot lumoavat lukijat
Kirjallisuus antaa meille mahdollisuuden paeta toisiin maailmoihin ja jakaa hahmojen kanssa heidän tarinaansa kuljettavat teot ja tunteet. Fiktio voi tavoittaa sydämen ja mielen peilaamalla omia arvojamme, kokemuksiamme ja unelmiamme, tarjoten meille mahdollisuuden nauttia fantasioista tai näkemyksistä, jotka tuntuvat omilta.
Myös päinvastainen vetoavuus on vahvaa – fiktio voi upottaa meidät johonkin itseämme suurempaan, auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja antaa mahdollisuuden nauttia elämyksistä, joita emme muuten kokisi omassa elämässämme. Näissä ulottuvuuksissa on oma hohtonsa, lukiessamme joko huippukirjailijan klassikkoa tai kirjoittaessamme omia mielikuvituksemme tuotteita paperille.
Yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä onnistuneessa fiktiossa on hahmot, joihin lukija voi samaistua ja joista voi välittää. Hahmot voivat joskus vaikuttaa juonen varjossa, mutta mietipä elokuvia: Miksi näyttelijät panostavat kehonkieleen, ilmeisiin ja äänenpainoihin niin paljon? Siksi, että ne imaisevat yleisön mukaan.
Kirjallisessa fiktiossa tällaisia visuaalisia yksityiskohtia ei yleensä määritellä yhtä tarkasti, vaan lukija pääsee itse muovaamaan mielikuviinsa oman versionsa hahmoista. Jokaisen lukijan sisäinen mielikuva on uniikki – ja juuri siinä piilee taika.
Johdonmukaisten hahmojen merkitys
Lukijan mielikuvitus voi vapauttaa kirjailijan rakentamasta jokaista visuaalista yksityiskohtaa, mutta se tuo myös mukanaan mahdollisuuksia ja vastuuta. Hahmojen tulee innostaa mielikuvitusta, ei rajoittaa sitä. Kirjoittaja voi hahmottaa hahmonsa tarpeeksi selkeästi ilmaistakseen henkilökohtaisen näkemyksensä, kuitenkaan tukehtumatta yksityiskohtiin, jolloin lukija voi asettua hahmon pään sisään ja ymmärtää häntä paremmin.
Riippumatta tarinan ympäristöstä tai juonesta, juuri hahmot ovat se väline, jolla kirjailija välittää inhimillistä käyttäytymistä ja kokemusta lukijalle. Olipa tavoitteena jännityksen, ihailun, sympatian, kauhun tai innostuksen herättäminen, hahmot muuttuvat osaksi lukijan omaa ihmisyyttä – aivan kuin pala lukijan mielestä ja kehosta olisi sijoitettu fiktiiviseen maailmaan. Hahmot ovat kuin lukijan aistit: niiden avulla voi tuntea ja kokea tarinan tapahtumat.
Tällainen samaistuminen onnistuu helpommin, jos fiktiiviset hahmot ovat johdonmukaisia – satunnaisesti toimiviin hahmoihin on vaikea kiinnittyä, sillä epäjohdonmukainen käytös ei muistuta lukijan omasta mielestä. Hahmot, jotka reagoivat lähinnä ulkoisiin olosuhteisiin eivätkä realistisiin sisäisiin motiiveihin, jäävät helposti epämääräisiksi eivätkä erotu massasta. Vahvoilla hahmoilla on omat sääntönsä, ja niiden rikkominen voi saada lukijan pudistamaan päätään ihmetyksestä – ja samalla tiputtaa hänet pois muuten mukaansatempaavasta tarinasta.
Realistinen järjestelmä
Syvät hahmot koukuttavat, mutta mikä mielenkiintoisinta, ne myös auttavat kirjailijaa luovassa työssä. Kuvitellaan hetki fiktiivisiä hahmoja ja heidän vuorovaikutustaan kuin autoa, jossa on teknisiä vikoja – tunne, jonka moni kirjoittaja tunnistaa. Hyvä mekaanikko, aivan kuin taitava kirjoittaja, osaa vaihtaa osat ja saada auton kulkemaan. Insinööri taas tuntee auton rakenteen tarkemmin ja pystyy siksi jopa ennustamaan tai muokkaamaan sen toimintaa. Samalla tavoin kirjailija, joka tuntee hahmonsa persoonallisuuden detaalitasolla, kykenee rakentamaan paitsi uskottavia, myös monimutkaisia tarinoita – koska hän pystyy ennakoimaan, miten hahmon ominaisuudet yhdistyvät tilanteisiin ja muihin hahmoihin.
Päätös kuvata hahmoja yksityiskohtaisesti ei vielä anna siihen työkaluja, mutta on olemassa valmiita järjestelmiä, joita voi hyödyntää. Esimerkiksi jotkin keskiaikaisen fantasian kirjoittajat käyttävät Dungeons & Dragons -roolipelijärjestelmän sääntöjä hahmojen rakentamiseen. Vaikka se toimii tietyssä genressä, se ei ota kantaa moniin persoonallisuuden keskeisiin puoliin – kirjailijan on ratkaistava ne asiat itse.
Tässä persoonallisuusteoria voi astua sankarin rooliin: se pelastaa meidät sieluttomilta avuttomilta neidoilta, pontevasti moraalisilta sankareilta ja ennalta-arvattavilta, viiksekkäiltä konnilta. Tutkimukseen pohjautuva persoonallisuusteoria on kirjailijalle loistava työkalu, jonka avulla hän voi määritellä, ymmärtää ja kuvata hahmojaan. Tällainen järjestelmä ei suinkaan rajoita, vaan voi päinvastoin laajentaa luovuuden mahdollisuuksia – mutta siitä lisää myöhemmin.
Fiktiokirjailijan päässä on monta palloa ilmassa: miljööt, juonet, henkilöt, rytmitys ja niin edelleen. Persoonallisuusteoria voi tarjota tukea ja ohjausta luovaan prosessiin helposti käytettävällä tavalla. Se ei rajoita hahmojen toimintaa liiaksi, sillä persoonallisuustyypit ovat todellisuudessa laajoja luokkia, jotka kokoavat yhteen lukemattomia hienovaraisia ominaisuuksia, joita oikeilla ihmisilläkin on. Se kuitenkin auttaa kirjailijaa kuvaamaan hahmojen tekojen taustalla olevat syyt hämmästyttävän todentuntuisesti.
Käyttämällä 16 eri persoonallisuustyyppiä – mukaan lukien Identiteetti-piirteet – hahmojen rakentamisen pohjana kirjailija saa merkittävän etulyöntiaseman verrattuna siihen, että kaikki keksitään tyhjästä. Jokaisella persoonallisuustyypillä, laajoillakin sellaisilla, on tyypillisiä käyttäytymismalleja, jotka vaikuttavat siihen, millaisia vuorovaikutussuhteita hahmolla on ympäristöönsä, muihin hahmoihin ja itseensä. Tyyppiteoria voi jopa antaa kirjailijalle aavistuksen siitä, millaiset kehityskaaret – henkilökohtaiset, sosiaaliset tai ammatilliset – ovat yleisiä tietyille persoonallisuustyypeille. Tämä voi inspiroida realistisesti tarinaan istuvia juoniaihioita.
Kun ihmiset lukevat persoonallisuustyyppejä sivustollamme, moni ajattelee: Tunnen jonkun ihan tuollaisen! tai Vau, tuohan kuulostaa aivan minulta. Samoin, kun kirjailija luo hahmonsa tietoisesti ja huolellisesti persoonallisuustyypin mallin mukaan, lukijalle syntyy tunne, että hahmot ovat oikeita ihmisiä – ja siinä on onnistuneen kirjoittamisen taika.
Lisälukemista
Tutustu myös sarjan muihin osiin:
Persoonallisuusteoria fiktiossa II: Tyypittelyn hyödyntäminen
Persoonallisuusteoria fiktiossa III: Rajat ja sääntöjen rikkominen
Persoonallisuusteoria fiktiossa IV: Pahuuden syvyydet – ”Pahikset”
Persoonallisuusteoria fiktiossa V: Kirjoittaminen lukijoiden persoonallisuustyypeille
Persoonallisuusteoria fiktiossa VI: Vetovoiman laajentaminen